Faktaa vai hölynpölyä?

Absoluuttinen köyhyys maailmassa on vähentynyt merkittävästi, koulutustaso on noussut, lapsikuolleisuus pudonnut, elinajan odote kasvaa ja ihmiskunnan terveys on paljon parempi kuin koskaan aiemmin. Siinä vain muutamia esimerkkejä siitä, että maailma on paljon parempi paikka ihmisten elää kuin menneinä vuosikymmeninä.  

Periaatteessa useimmat allekirjoittavat sen, että positiivinen kehitys pohjaa vahvasti tieteeseen, tutkimukseen ja niihin perustuvaan koulutukseen. Siitä huolimatta meidän on hyvin vaikea uskoa, että tämä kaikki on totta, koska faktat eivät useinkaan riitä, vaan käsityksemme pohjaavat myös tunteisiin, perinteisiin ja uskomuksiin.

Tällä hetkellä näyttää lisäksi siltä, että vaihtoehtoiset faktat, valeuutiset ja erilainen ”huuhaa”-tieto leviävät poliitikkojen ja kansalaisten keskuudessa. Tiede on puolustuskannalla ja monet pitävät tutkittua tietoa vain tarinana tarinoiden joukossa.  

Mistä tässä kaikessa on siis kysymys ja mitä meidän tulisi siitä ajatella? Ehkä faktat ja tilastot eivät ihmisille riitäkään, jos oma kokemustieto kertoo muuta. Ehkä populismissa ja ”huuhaassa” kyse onkin siitä, että tietoon ja ymmärrykseen pohjaava yleinen edistys ei jakaudu tasaisesti koko yhteiskuntaan, vaan osalla ihmisistä oma suhteellinen tilanne jopa huononee.  

Siinä tilanteessa populistien tarjoamat helpot selitykset ja yksinkertaiset ratkaisut alkavat kiehtoa, vaikka ne perustuisivat selvästi väärään tietoon ja jopa valheisiin. Kun sosiaalinen media tarjoaa näille näkemyksille vielä nopean ja tehokkaan leviämiskanavan, keskustelu pirstoutuu ja syntyy omissa todellisuuksissa eläviä ryhmittymiä, jotka eivät enää keskustele keskenään.

Tieteen ja tutkitun tiedon asemaa yhteiskunnassa ja kansalaisten keskuudessa pitäisi siis vahvistaa, mutta miten? Kaiken ytimessä on edelleenkin vahva tutkimus ja sen tuottama uusi tieto. Tätä tietoa on kuitenkin entistä enemmän yhdisteltävä monitieteisissä tutkimuskokonaisuuksissa, jotka hakevat eri lähestymiskulmia aikamme monimutkaisiin ilmiöihin.  

Ei myöskään riitä, että työtä tehdään pelkästään tiedeyhteisön sisällä tutkijoiden kesken, vaan tutkimukselle on löydettävä koko ajan uusia vaikuttavuuden reittejä. Ei siis pelkästään taloudellista vaikuttavuutta, vaan laajemmin yhteiskunnan eri sektoreille, päättäjiin, poliitikkoihin ja kansalaisiin ulottuvaa vaikuttavuutta ja vuorovaikutusta.  

Näin voidaan vahvistaa tiedon merkitystä yhteiskunnassa, lisätä kansalaisten osallisuutta tiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen ja parhaimmillaan uudistaa tiedeyhteisön ja yliopistojen roolia 2020-luvun maailmassa.

Julkaistu Saima-lehdessä 1/2019